Viikon kirja: Jali ja suklaatehdas

Roald Dahl nousi esikoisen suosioon mustan huumorin sävyttämillä riimeillään kirjassa Elukat. Löydettyäni kirpparilta Jali ja suklaatehdas -kirjan, olisin voinut lyödä vaikka vetoa sen puolesta, että kirjasta tulee meillä hitti. 
Ja tulihan siitä. Dahlin liioitteleva ja ilkikurinen huumori yhdistettynä lasten lempiasiaan – herkkuihin – teki kirjasta mahtavan lukuelämyksen. Itse arvostin kirjan "lopussa kiitos seisoo" -palkitsevuutta ja Dahlin kärsivällistä tapaa kuljettaa juonta eteenpäin. Jalin perheen köyhyyttä ja surkeita elinoloja kuvailtiin yksityiskohtaisesti mutta tarpeeksi lapsentasoisesti, ja myös Jalin pääsyä suklaatehtaaseen sai jännittää hyvän tovin. (Ja voi sitä riemua, kun Jalin levystä lopulta paljastui kultainen lippu!)
Jos Jalin tarina ei ole teille tuttu, tässä juoni lyhykäisesti:
Omalaatuinen herra Villi Vonkka hätkähdyttää koko maailmaa kutsumalla salaperäiseen suklaatehtaaseensa viisi onnekasta lasta vanhempineen. Tehdas oli pitkään suljettuna, sillä yritysvakoiluun kyllästynyt herra Vonkka irtisanoi kaikki työntekijänsä. Makeistuotanto on sittemmin jatkunut, mutta kukaan ei tiedä, miten. Ja yhtäkkiä Vonkka ilmoittaa, että viiteen suklaalevyyn, jotka voivat olla missä päin maailmaa tahansa, on piilotettu kultainen pääsylippy! Ihmiset sekoavat ja alkavat hamstrata levyjä, ja pian sanomalehdissä esitellään lipun löytäneitä lapsia. Aukusti Lihavisto, joka kertoo harrastavansa syömistä, Marina Hillo, joka on tottunut saamaan aina kaiken haluamansa, Orvokki Jauhiainen, jonka elämäntehtävä on jauhaa purukumia ja Ari Telkkari, joka ei haluaisi tehdä muuta kuin katsella televisio-ohjelmia ovat neljä ensimmäistä onnekasta. Hyväsydäminen ja avulias Jali löytää viidennen lipun, ja jännittävä kierros suklaatehtaassa voi alkaa. Hyvin nopeasti käy ilmi, että Villi Vonkan suunnittelema kierros onkin aivan erilainen kuin osallistujilla oli mielessä, niin hyvässä kuin pahassa...
Jali ja suklaatehdas on kirjoitettu 1960-luvun alkupuolella, mutta alla oleva katkelma Vonkan pienten apureiden, Umppa-Lumppien, laulusta kuvastaa osuvasti myös tämän päivän huolenaiheita:
"Näistä kasvatusjutuista tärkeimmän
me soisimme teidän tietävän – 
tämän: lapsia ei koskaan saa
televisioruutuun hukuttaa!
... 
Joo-joo! Kyllä se tiedetään:
he eivät häiritse äitiään!
He eivät kapua ikkunaan.
He eivät riitele ollenkaan.
He eivät pyöri jaloissa.
Voit rauhassa vaikka tiskata,
tai keittää ruokaa, tai ommella.
Mutta – ajattelitteko ollenkaan
että lasten aivot tuhotaan?
Tuo koje aivot mädättää!
Ja järki käyttämättä jää
kun kaikki valmiiks purtuna
tarjotaan kuvaruudusta!
...
Mitä he ennen tekivät?
Jo ennen tuota laitetta
lapsia oli olemassa!
Ja – heillä oli kirjoja!
He osasivat lukea.
HE LUKIVAT JA LUKIVAT!
Sadut ja runot, tarinat
jos sitten ehkä loppuivat
niin lisää! Vielä! pyydettiin,
ne miellyttivät heitä niin.
..."
***
KirjaJali ja suklaatehdas
Teksti: Roald Dahl
Suomennos: Aila Nissisen suomennoksesta muokannut Peikko Pitkänen
Kuvitus: Quentin Blake
Kustantaja: Otava 2009

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Salainen puutarha on inspiroiva klassikko

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?